~Terveisin käärme~

 ~Texas~

 ~Janika~

(c) Janika Setälä
(One of them (c) Texas)

USB-portit, ikuinen rakkaus

(c) Ari Laitinen

Hei ihmiset.

Olen taas ollut hiljaa, mutta nyt olen viimein ymmärtänyt minun ja bloggaamisen erimielisyydet ja rakastavaisten riidat!

Suurin lähde yhteisiin ongelmiimme on tietokoneeni. Eli mulla on USB-portit rikki ja kuvien siirtäminen on vaikeaa, ei mahdotonta, mutta pirun pirun vaikeaa.. Jos siis haluan siirtää kuvia, se täytyy tapahtua sillä punaisella sekunnilla kun kone aukeaa. Joskus kone saattaa bugata kesken kuvien siirron "laitetta ei tunnisteta" tai jotain samankaltaista valittaen. Saman se tekee jos yrität tökätä kameran kiini kun tietokone on ollut päällä esim. 30min. Silloin pitää sammuttaa tietokone, ryöttimäisintä tässä vain on se, että koneen pitää antaa olla kiinni PIIIIITKÄÄN ennenkuin avaan sen uudelleen, jos siis haluan siirtää tiedostoja laitteesta laitteeseen.. So shitty..
Ja tämä siis on suurin syistä miksi blogeilu on vähän jäänyt.. Mutta minä vieläkin yritän kovasti ja toivoisin että nyt saisin tämän romun korjattua ja asiat taas
luistamaan!

Vasen pohje

Oikea kyynärvarsi

Mutta etten ihan jeesustelisi nyt niin hmm, koulussa kurssit etenevät hyvin ja näyttää vieläkin siltä että valmistun keväällä! Minulla on ollut muutamia mallinhommia tässä ja olen ihan tyytyväinen että minun "ihan sama"-ajatus malleilusta nyt sit kuitenkin potkii. Ja olen koukuttunut tatuointeihin, ensimmäinen siunautui elokuussa, toinen tuli syyskuussa ja nyt 2vk päästä mulla on taas aika kun käden lintua jatketaan kahdella lisää :) Ja Heidi Taskinen on minulle nuo kuvat ihoon raaputtanut ja myös raaputtaa seuraavatkin!

(c) Ari Laitinen

No eipä tän enempiä nyt, yritän ton usbi probleemin korjailla tässä tai siirrellä kuvia sit koulussa..

Ja oli superkivaa et mulle alitettiin tän hiljaiselonkin jälkeen mukavia kommentteja, tulee niin hyvä mieli! :)

Mut palataanhan astialle. Love, Lucy

50-luvun kotirouva päivää

Long time no see, anteeksi ja kiireen keskeltä tervehdys.

No viimeaikojen kuulumisia, sain ajokortin, koulut alkoi, teen ylläri pylläri korsetteja, olen ostellut kenkiä taas, mutta haluaisin nostaa erään löydön minkä tänään tein nyt aiheeksi.

Eli kävin kirppiksellä, ja minun syliini käveli aivan I-H-A-N-A mekko! Se oli puhtaasti 50-luvun kotirouvan vakiovaruste vaatekaapissa ja vaikkei se ihan istunut, oli minun pakko saada se, maksoihan se vain 3 euroa.

Joten menin hyvillä mielin, suu makeana kotiin ja pienen askartelun jälkeen maailma näytti vaaleanpunaiselta.

Jaa tulos on tässä:

Mekossa oli alunperin napit ihan tuonne helmaan asti, tosin niitä puuttui niin paljon että päätin poistaa helmaosion raakileet, samalla vähän avasin sivuista että sain huikean kokoiselle povelleni tilaa, noot se on oikeesti s-koon mekko niin tarvitsin hieman lisätä rinnanympärystä. Isn't it delightful!

Okei, mää taas yritän ottaa itseäni niskasta kiinni. Jotenkin vaan ei oo kerenny ja sit harmittaa kun mun tietokoneen usb portit on paskana niin ei voi kuvia laittaa koneelle..

Mut kuuluu taas.

Rokrok

Oho, kello on jo tiistai.

Viikonloppu oli kiireinen mutta todella, todella mahtava! Perjantaina herättiin texasin kanssa aikasiin, tainno minä heräsin, koska piti keretä suihkuun niin, että hiukset kerkesi kuivua ennen reenikselle lähtöä. Tottakai, eihän useimmat kaljut miehet omista hiustenkuivaajaa..

Sitten 12 aikaan kaverimme heitti meidät reenikselle, texas purki rumpunsa ja nallekarhu pojat kasasivat instrumenttinsa ja sitten nokka kohti Kuopio rockia. Kaikki ei ihan sujunut mallikkaasti koska pakusta puhkes rengas heti kun pihasta oli päästy ja kamat piti ahtaa henkilöautoon, no sekin oli mahdollista mutta kyytiläisiä ei kuskin lisäksi tainnut olla.

Ja siinähän se päivä rokeissa vierähti, pojat pitivät soundchekinsä ja soittivat tiukan keikan illasta. Sori ei kuvamateriaalia, koska fiilistelin koko päivän niin kaikkee muuta kuin kuvaamista..

Ilta meni myöhään pikkutuntejen puolelle ja sitten nukkumaan. 

Lauantaina olikin kiva työvuoro ja pääsin vasta kello 23.00 joten sit ei enää oikein rokeissa mitään ollut mutta kuhan kävin muutamalla. Tai no muutamalla ja vähän yli, meni taas hitusen pitkään ja se kostautui sit sunnuntaina duunissa. Kerkesin työpäivän jälkeen näkemään texasia sen 40min ja sitten se taas lähti eturintamalle sotimaan Kajaaniin ja tulee vasta ensviikon lauantaina, tylsää.

Nyt eilen vaan kävin töissä ja ajelemassa ja tänään oon taas vaihteeks urheillu. Niin! Aloitin urheilun about 3 viikkoa sitten, kun texasista tuli sotamies. Ei siitä sen enempää, mutta toivosin että kunto vähän kohenis, kun on tullut vähän laiskoteltua ja juhlittua enemmän kuin ennen. Sit mulla olis ajokoe torstaina, jännittää ihan kamalan paljon. Toivottavasti menis läpi niin ei tarvitsisi maksaa mitään ylimääräisiä.

Mutta ei nyt sitten mitään kovin uutta tai ihmeellistä, oon nyt vähän tylsä bloggaaja vähän aikaa kun en mitään tähdellistä kerkeä tekemään, pysykää matkassa kuitenkin.

Rokrok - Texas <3

Redhead again

Reborn

Hei taas maailma, olen ollut vähän taka-alalla muutaman kuukauden, koska on väsyttänyt niin paljon. Huhti-toukokuun loppupuolella oli kaamea koulustressi ja nyt on ollut työstressi, mutta kyllä tämä tästä.

Hmm, eilen tuli tuommonen pienimuotoinen avautuminen, josta voi vähän selvitä minkä kanssa oon paininut nyt muutaman kuukauden ajan, ja asiat näyttää jo helpommilta, kirkkaamilta ja olen paljon paljon onnellisempi, mitä olin talvella, kun tää blogeilu rupes jäämään. Ja nyt missiona on palata takaisin, kun taas jaksaa hengittää vähän enemmän kerrallaan.

Joo, minä tiedän. Olen kauhea petturi, kun sitä laulamista en oo vieläkään saanu tänne anteeksi. Haluaisin niiiiiin kovasti mutta mua oikeesti pelottaa, ei siinä, jos livenä laulan yleisölle, mut tuntuu että nauhalla se ei kuulosta sille mille pitäisi.. Yritykset jatkuu.

Blogi pysyy kutakuinkin samana, mutta jotkut lukijat sen tietää mun edellisestä blogista, että se perustui minun tunteisiin, koska minulla on ollut hyvin vakava masennus joka aika-ajoin muistuttelee itsestään tuolla takaraivossa, että saatan kirjottaa jotain mietteitäni tänne, jos siltä tuntuu.  Vasta nyt monien vuosien jälkeen rupeen oppimaan, että en voi olla mitään muuta kuin oma itseni, ja kaikkea ei tarvitse jaksaa. Jos nyt muistaisin sen tulevaisuudessa.

Vähän kuulumisiani sitten. Noh, olen taas painanut töitä, tänä kesänä vähän lepsumpaa kuin viime vuonna, eli olen myös lomaillut. Olen käynyt autokoulua ja ensi viikolla olis inssi, jännittää jo nyt ihan sikana, mutta kyllä se läpi menee. Umm, minulla on tuore ihana poikaystävä joka on tällä hetkellä sotimassa Kajaanin metsiköissä pioneerina, mutta tulee kuitenkin jo huomenna pois, koska hän ja bändi jossa hän rummuttelee soittaa perjantaina Kuopio Rockeissa Peräniemen Casinolla. (Bändin nimi on Teddy Bear Doctors ja musiikkia pääset kuuntelemaan tästä). Että sellasta minulle kuuluu.

Ja vielä muutama kuva mille nyt näytän, tosin huomenna hiusset taas muuttuu punaseks. Musta tuli hurja ja leikkasin tollasen sivukaljun about huhti-toukokuussa.

Mutta, palaan taas astialle, kiva jos vielä jaksatte palata lukijoiksi :)

Love, Lucy

I'm the sun in someones sky now.

Ei elämää pitäisi pelätä. Minä olen yrittänyt olla, että kaikki on lopulta hyvin, nyt onkin, mutta silti se pelko valtaa. On ennenkin pohja pudonnut, monen monta kertaa.

Joskus pienempänä mietin, että olenko jotenkin mädäntynyt sisältä päin. Katselin itseäni peilistä pitkään ja totesin, ettei se näy ulkopuolelle muuten kuin jurona olemuksenani.  En hymyillyt usein, olin koko ajan niin vihainen, vihainen kaikille ja kaikelle. Monta kertaa halusin kuolla pois, yritinkin, huonolla menestyksellä vaan.

Sitten sen yhden kerran kaverini tokaisi minulle, varmaan delirium tilassaan, että näytän käärmeeltä, kun hän katsoo minua peilin kautta. Sitten minä tajusin, että ei, en minä ole mätä, olen vain käärme. Vihainen niin vihainen, surullinen, huutava, itkevä, tuskaansa kiljuva käärme. Se joka satuttaa haluamattaan ja sitten miettii miksi on taas niin yksin. Se joka vihaa yksinäisyyttä, mutta kavahtaa seuraa.

Minun kuoreni haluaa rakastaa, mutta sisältä päin jokin puskee tunteet vääränlaisina ulos. Joskus minulle sanottiin, etten minä ole kykenevä tuntemaan mitään, en edes vihaa. Se oli harmaa kauteni, silloin minä elin unen kaltaisessa transsissa. Kyllä pystyin puhumaan, kävelemään, jopa tilanteissa ilmaisemaan kasvoillani jotain, mutta en kyennyt reagoimaan ihmisten tunteisiin.

 Harmaan kauteni jälkeen aloin pelkäämään ihmisiä, ihmistunteita, koska olin niin kauan ollut poissa tästä maailmasta.  Joskus tuntuu, että minä olen vanha. Että minulla on vanha sielu, joka on nähnyt liikaa, tuntenut liikaa, haluten unohtaa. En missään tapauksessa halua elää ikuisesti.

Minä osaan nyt rakastaa, meni pitkään että uskalsin edes yrittää. Vieläkin rakkaus sattuu, mutta se tekee minusta onnellisen, onnellisen ja pelokkaan. Mutta olen valmis antautumaan, vaikka yleensä se on vain satuttanut enemmän. Kuin olisin alasti maannut kylmässä mudassa kun tuhannet saappaat potkivat minua. Olen silti valmis, ne saappaat eivät ole minua vielä tappaneet vaikka yritys on ollut kova.

Kaiken kaikkiaan olen se käärme sisältäni, olen fiksu, olen kaunis, olen itseni täydellinen puolustusmekanismi. Joskus sitä toivoo että keholle tulisi täydellinen sähkökatkos ja voisi olla avoin oma itsensä. Voisi hengittää vapaata ilmaa ilman kaltereiden kylmää läsnäoloa. Että oma pää ei valvoisi omaa mieltä, ettei tarvitsisi pakonomaisesti piiloutua omien tunteidensa kanssa ja esittää jotain aivan muuta.

Toista perässäni: Minä olen kykenevä tuntemaan.

Minä olen kykenevä tuntemaan.