keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Shorts and Dots

Tänään elämässäni: Mitävaan-päivä! Eli olen tehnyt tänään jotain radikaalia, olin jopa kaivanu hamekerroksien takaa shortsit ja ne päällä tänään patsastelin. Yleensähän mulla ei housuja minkäänlaisia päällä nähdä, paitsi viime vuonna aprillipäivänä, mulla oli jopa kokopitkät farkut :o Wow, kyllä ne shortsit menee kunhan ne on yhtä lyhyet kuin minun hameet eli mikrot joista alkaa vissiin tulla meikäläisen tavaramerkki.... No okei musta oli hirveen hankala shortseissa, en osaa pitää sellasia juttuja joissa on kaks lahjetta, mutta päivä meni ohitte ja huomiseksi tuolta kaiveli yhden lemppari hamoseni joka ylläri pylläri ulottuu jopa reisien puoliväliin asti!
Muuta radikaalia tapahtui paidan suhteen, joka on yksi minun rakkaimmista yläosista, mutta enpä sitten tehnytkään normaalia ja asetellut vyötärölleni puristinta vaan tungin paidan shortsejen "vyötärön" sisään ja sain luvan olla tyytyväinen. Olihan se outoo kun pystyi hengittelemään ihan kaikessa rauhassa ja ei tarvinnu istua niin neitimäisesti, mutta vanhassa parempi ja siellä taidan pysyäkkii!

























Ja Veerahan Se nämä kuvat minusta ystävällisesti räpsi.

Kärpässienet ja Minni Hiiri edition
Sitten mennään minun uuteen kynsiprobleemiin.. Minä tein omastamielestäni taas tarkalla visiolla uudet kynsien sotamaalit jotka minun silmiin näytti pilkkukuosilta. Sitten ensimmäinen asia mitä kynsistä kuulin oli - oooi ompas söpöt kärpässienikynnet!- WHAT? Ei,ei niistä pitäny todellakaan kärpässienet tulla! Mielummin vaikka Minni Hiiret, mutta syksy meni jo en mää ennää voi kärpässieniä käsissä pitää! No sitten pääsin sellaseen päätökseen että lakkaan nimettömiin pienet mustat rusetit niin ne edes näyttäis niille Minnikynsille.


Jaa, sitten vielä tähän loppuun, jos olette köyhiä ja aikaan saamattomia/ haluttomia shoppailijoita ja kynsitarvikkeisiin ei liikene rahaa nyt tällä momentilla niin saanen esitellä "Lucyn Kynsiniksinurkka osa miljoona ja kymmenen"
Kuvat 1 ja 2, Siinä on vanha rimmelin nestemäinen rajari. Olen pessyt harjan ja putelin ja käytän tuota ohutta harjaa nail art sutien tapaan. Minusta lyhyempää sutia on helpompi käyttää ja tuo toimii aika hyvin. Puhdistan asetonilla (ylläri pylläri) ja tuolla olen säästänyt huimat muutama euroa.
Kuvat 3 ja 4 Virkkuukoukku jonka koukkupää sen 1.25mm. Käytän sitä dot-toolina, toisella päällä saa isompia palluroita ja toisella tulee pilkkuja. Olen myös käyttänyt eripaksuisia koska minulta löytyy niitä miljoonia. Toimii hyvin ja ei maksa paljoo + varmasti löytyy useasta taloudesta!

No ei mulla nyt sit muuta tälle päivälle, ilmotelkaa itsestänne ja nukkukaa ensi yö hyvin!
Love, Lucy

Today I had whatever-day and that meant... I had shorts! I never wear pants and rarely shorts so it was quite breathtaking moment for me to put them on, little bit cried, I was so moved! Not really, but I did have shorts. And then again my nail problem... Again, I had a vision of cute dot nails and just as I had them done, the first comment of them was - oh how cute amanita nails! - WHAAAAT? I did not want mushroom nails, I rather would have Minnie Mouse nails! No mushrooms no.. So I decided to paint little cute bows on my ring fingers and they came up pretty good, I'm catching up again!
 And there is 4 pictures about old rimmel eyeliner and crochet hook. So If you don't have money to waste or are just lazy to order stuff there is your result! I use the eyeliners brush in nail art and my opinion is that it is easier for me with shorter brush and I have saved a penny with that! And the crochet hook I use as dot-tool and it really works! Pictures hook is 1.25mm. 


But that's all, let me know about your visit and Good Night!
Love, Lucy

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

HuPu - Kisat semi nappiin

Pieni kuvapainotteinen postaus (taas) eilisen kisoista jotka meni ihan ok.  Agility A rata meni törkeen hyvin! Nollarata muuten mutta aika meni muutamalla sekunnilla yli. Dintte ei nyt ollu niin liekeissä kuin Varkaudessa, mutta yllättävän hyvin, ponkastiin nimittäin ykkösiks! Oli mahtavat fiilarit kunnes tuli Agility B rata joka kusi ihan täysin. Tiibetinterrierin luonne näkyi, Dintteä ei kiinnostanut sitten yhtään mennä ja kieltäytymisiä tuli muutama. Hyppyrata sitten sujui ihan jees, -10 pojoa mutta suoritettiin vaikka Dinten meno tultui kuin se olis liisterissä juossu. No ei voi aina onnistua, ja kaikinpuolin tyytyväinen loppujen lopuks oon!
Radalle pääsyä odottamassa ja koiran herättelyä ennen B rataa.
Odottelemassa hyppyrataa ja sitten ollaankin jo venaamassa palkintojenjakoa!


Ja palkintojenjako.
(Agilitykuvat (c) Ville Rissanen)
Love, Lucy

 Little post from yesterdays agility competition. We won the first Agility A course which went so good. But after that doggy was tired and Agility B course didn't go well and we failed the course. C course was better but no achievements was earned. Well at the end I'm so satisfied for our results and better luck next time!

  

perjantai 18. marraskuuta 2011

Perjantai


Ah perjantai, ja vapaa viikonloppu kerrankin. Huomenna vaan agikisat ja sen jälkeen vapaus kaikesta vastuuntunnosta ja velvoitteista. Hm, tänään on ollut tämmönen hengailupäivä, koulussa käväsin sen 3 tuntia ja sitten himaan. Himasta kaupungille rakkahan Pipani kanssa kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumiset sun muut. Noo, eihän se kahviin vaan jäänyt vaan piti sitä poiketa sitten hooämmällä ja sieltä tarttu mukaan hattu ja kukkahame. Pakkohan ne oli saada, mutta hei, ei sentään tällä kertaa kenkiä. Olkaa minusta ylpeitä!

No tästä taitaa tulla aika kuvapainotteinen postaus kun ei mulla oikeen oo mitään mikä teitä kiinnostas, mutta kait mää voin jotain tähän lörpötellä.

Nii, koulussa Veeraseni sitten ottikin musta miljoonittain kuvia, joista olisi pitänyt tulla klisee "päivän asu", mutta homma meni sitten kinkutteluks ja poseeraamiseks nii ne rytkyt sitten jäi vähän varjoon, mut kyllä ne kuvissa näkyy!
Meikän yhteiset-aineet onkin sit viikon kuluttua loppu ja irroitan itseni tuosta valokuvaaja poppoosta omieni seuraan, ja innokkahasti opiskelemaan jakku-asioita ja ihanaa teoriaa kahdeksasta viiteen.




(c) Veera Törmänen






Hmh, tänään piti laitella taas kynsiä, ajattelin että olisin värkänny ACE-kisakynnet! Sitten seuraaviin kisoihin jääpi, en enää tähän aikaan rupee mitään sohimaan, sitten kun ne menee pieleen niin tuska on suuri ja vitutus kestämätön.





(c) Veera Törmänen




Niistä mun tämän päivän ostoksista ei oo kun tuo yks angstinen otos ja sekin siitä hatusta ja hattuakaan ei kunnolla näy.. En viiti laittaa kuvia ja kertoo että "tämmösen mää ostin tännää ja eilen tollasen ja tämä on tämmösen näkönen" musta vaan tuntuu tyhmältä..? Siis ei se musta ole niin kauhee klisee muiden blogeissa mutta itse en nää sitä puolta minun syvimmässä olemuksessani. Muutenkin tän blogin juuret on tuolla angsti-masennus tasolla josta lähin liikkeelle alunperin mutta nyt kun rupee elämä voittamaan nii en kyllä lopeta bloggaamista! Vaihdoin vaan vähäsen aihetta, nii ehkä siks mä vaan en ole vielä tottunu tällaseen materialistiseen hehkutukseen, omastapuolestani..

Joo no tämmöstä tänään ja sellasta huomenna.
Näihin kuviin ja tunnelmiin sano DjPate246

Photographer of the day





Its Friday and weekend. There's only tomorrows agility competition and after that I'm free of responsibility and obligations! So, today has been kind of a hangout day. I had school only 3 hours and after that I quickly visited home and straight back to downtown because I met my friend Pipa at cafe. But my pit stop didn't stop me, my feet turned around and walked to H&M and... well.. I sort of bought a hat and a skirt... But , be proud of me, NO SHOES! 
This post is mostly image-oriented because I don't know any interesting stories to tell..
Anyway.. Well, my friend Veera took some pictures of me and they were supposed to be "my daily outfit" cliche but it kind of was posing so the clothes aren't the main point, well they don't look that they were the main point.
I was going to go ACE (Agility Club of Eastern Finland) nails for tomorrows competition, just for fun nothing too fancy, but the clock is now tooo much, I'm too tired to start messing around.
And the final chapter is me bitching about my blog and telling about my former blog.


And that's about it, have a good weekend! Love Lucy

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Nailthing

Mun into kynsien laitteluun on taas palannut, viime vuonna tein melkein jokapäivälle uudet kynnet ja nyt oon muutamana päivänä tehnyt saman, tosin vähän erisyistä.. Ainoa probleemi on että kädet tärisee niin hirveesti, että koristelakkoja on niin vaikea laittaa ilman suttuista lopputulosta kuten toissapäivän kynnet osoittavat. Mulla oli kauheen tarkka visio mitä mä teen, mutta sitten se kösähti tuohon lakan jujuun, eli hämähäkinverkkoon. Se ei oikein onnannut nyt näin melkein vuodentauon jälkeisellä ensimmäisellä koristelakkauksella ja mun ihana ainoa mustalakka oli mennyt ihan kököksi. No vähän kun laimenteli sitä asetonilla (shh, kaikki kynsi ekspertit ihan kauhuissaan :-D) nii johan levis paremmin. Mutta lopputulokseen tyytymättömänä päätis sitten vaihtaa helpompaan ideaan ja hiihtelin eilisen simppelimmällä lakkauksella ja sisäänajoin kultaisen koristelakkani (sain myös jopa sen mustan toimimaan kohtuu hyvin!)
Sitten kotiin tultuani kauhistelin taas kynsiäni ja päässäni oli selkeä visio mitä tekisin niiden tilalle. No sekin visio meni ihan monkään, koska kädet täris yhtä kovaa kuin Samsungin värinähälytys. Meinailin jo ruveta näitä "mariannekynsiksi" haukuttuja vaihtamaan, mutta muistin koirailun illalla joten ihan sama, paskaseks nää kuitenki menee.
Marianneilla nyt saan luvan pärjätä..
No sellasta kaikkia-kiinnostaa-settiä  tälläkertaa, pitipä vaan vähän angstailla kynsi ropleemia.

Mm, just crying about my nails. In short, I'm again crazy about nailpolish and stuff but my hands are shaking too much, so I cant polish my nails without them getting too messy. And there are some horrific results from last three days and that's about It.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Kenkiä, kenkiä ja lisää KENKIÄ

JEI, lisää ihania kirpparilöytöjä tehty tänään ja taas ylläripylläri mukaani on tarttunut kahdet iki-ihanat lapsoset tuolta rekkejen ja hyllyjen varjoista !

Ensinnäkin todella TODELLA vähän käytetyt ja vieläkin ihan uuden tuoksuiset Vagabondit vain 5 euroa!  Ja sitten aivan ihanat violetilla sametilla päällystetyt korkounelmat vain 3 euroa!
Nom, herkut!




Ja kinkkujen kera

Yes, I bought shoes again! Vagabonds only 5e and H&M's only 3e! By the way, have you noticed that I really like shoes..?

lauantai 12. marraskuuta 2011

Tibbe-takki menee tokaks

Ei tullu nyt niitä luvattuja kuvia siitä takista, koska siitä nyt ei tullu kuvaa. Kisoissa käytiin siellä Varkaudessa, Agi A ja Agi B radat sitten vedettiin. A rata : Toivo. usko, nolaus. Meidän Dintte rukka, kun ei ole tottunut vieraiden hallejen esteisiin, eikä alustaan niin ei se erottanut mikä on este ja mikä ei, kunhan vaan iloisesti hyppeli ja juoksi minun perässä, muutama sentään saatiin suoritettu ! B rata: VICTORY! Tuskan kautta ykkössijalle, kesken lörtsyn syönnin ja koira häkissä. Vain 3 sekuntia yli ihanneajan ja sekin koska alku oli vielä pikku hösellystä siinä, kun yritin Dintelle ilmoittaa että hyppää esteen yli älä juokse minun luokse suoraan. Mutta ei mitään muuta virhettä kuin se 3 sekuntia ja ei tiiättekö jääny harmittamaan! Meidän Dintte, kun ei oo paljoo kisannu ja ollaan jo tässä vaiheessa näinkin kovassa vedossa nii ei voi muuta kun olla tyytyväinen. Ja tosiaan..  Siitä palkintojen jaosta ei ole kuvaa, koska ei uskottu mun aikaan eikä suoritukseen nii painuttiin autoon syömään lörtsyjä Willen kanssa, mutta onneks mamma oli sattunu käymään vielä siellä hallissa justii, kun mun nimi oli kuulutettu. Sitten se juoksi ja huusi jotain "Lotta, oot voittanu, painu nyt sinne halliin...." Ja minähän ponkasin se lörtsy suussa heti.
Ei hullumpi reissu ollenkaan! Ens viikolla täällä Kuopiossa Hukkahallilla kisat lauantaina, sinne siis, ja sunnuntaina näyttely Jyväskylässä :) Ei mitään muuta, pienet kisatuuletukset vaan !

Hevosenpaskassa reeniä ennen Agi B:tä

torstai 10. marraskuuta 2011

Easy French-tips

Ajattelin tehä tämmösen tytöriaalin todella todella helpoista kynsistä, koska olenhan kynsienkruunaamaton kuningatar ja onnistun kaikessa mitä teen (muistakaa sarkasmin vivahde) - no en, mutta on kiva laittaa kynsiä ja nämä on hirmusen helpot ja hyvännäköset!
This is my amazing tutorial "How to do WORLDS easiest French-tips" (and see the sarcasm there..)
But I like to do my nails and these are simply good looking and easy to do so, enjoy!

                                                    Tarvitset:

1. Kynsiviilan,
emeryboard
<- 2. Ohutpänen suti,
thin brush
3. Kynsilakanpoistoainetta, 
nail polish remover
4. Valkoista, mielummin ranskalaiseenmanikyyriin tarkoitettua kynsilakkaa,
White nailpolish
5. Kirkasta päälislakkaa,
Clear top coat
6. Jonkun pienen kupin tai astian,
Some sort of little cup

Itselläni tuossa on Maybellinen Express kynsilakanpoistoainetta ja kynsilakat ovat Trindin French Manicure Natural setistä Trind French White ja Trind Top Coat
Im using Maybelline Express nail polish remover and the polishes are from Trinds French Manicure Natural kit.

Juu lähetääs testailee -- So, let's bounce 
1. Viilaa kynnet sopivan muotoisiksi ja näköisiksi, Ei siis oo pakko, mutta jos haluaa nii antaa palaa

Step 2.
2. Laita valkoista lakkaa kynsien päihin, ei haittaa että ei ole muodossa eikä tarvitsekaan, mutta helpottaa huomattavasti jos sitä on vain kärjissä like this ->

Step 3.
3. Sitten laitetaan siihen pieneen valitsemaanne astiaan kynsilakanpoistoainetta sillälailla ettei koko purkki mene vaan muutama milli pohjalla ja otetaan käteen SUTI (tässä vaiheessa muistutan, että oma sutini on ihan maalaukseen tarkoitettu suti jonka pensseliosan olen leikannut niin että siitä tuli jämäkkä ja tarpeeksi lyhykäinen) ja sitä sutia sitten kastetaan siellä kynsilakanpoistoaineessa ja ruvetaan sitten poistamaan kynsilakkaa kaarevasti niin, että saat halutun muodon kynnenpäänlakkaukseen.



Tuloksena pitäisi olla jotain tällaista-> 

4. Sitten levitä päällyslakka, KEVYESTI ja mielellään niin, että lakkaa on paljon sudissa koska muuten voit saada raidoitetun kynnen jota et wälttämättä halua! Ja sitten ootki jo valmis:)

5. Ja mää lisäsin vielä strassit noihin kynsiin..


1. file your nails so you're perfectly happy with their shape and looks
2. Take your white nail polish and apply it on the tips of your nails , don't worry if you make a mess! ( Look the picture 2 from above!)
3. Now you pour little bit your nail polish remover to the little cup and you wet your brush there. Then you start to remove the polish until you are pleased with your work, look the picture three! 
4. Apply your top coat gently, let it dry, And you're ready!
5. And if you want you can put rhinestones and stuff.. 



Hei, kommentoikaa ja sellasta kivaa, mä hyodyn ihan sikana, jos vaan jaksatte kirjotella mulle, hyvällä tai pahalla kummiskii! 

Kiittäen Lucy