maanantai 23. tammikuuta 2012

~Furry Snakes~



Hei ihmiset. Kyselyni vielä on tuossa parisen tuntia, että vielä ehtii laittaa rastia ruutuun! Kiitos kaikista jo tulleista vastauksista!
Ja olen lopettanut omat kriiseilyni, palannut alkuun, ja aloitan itseni kanssa puhtaalta pöydältä. Ajattelin alkaa elämään taas pikkuhiljaa, ja tulin takaisin itsessäni noin vuoden, joka tarkoittaa sitä että kulmat taas osittain lähti lomalle ja palasin turvallisen, punaisen huulipunani pariin. Oli virkistävää olla tänään niin kotoisassa tunnelmassa vaatetuksen ja hiuksien parissa. Tämän päivän asuun kuului, Pörrökäärmekellohame, öö, siis kangas josta väänsin tuon perusperus kellohameen on sellaista pehmeää, umm karvaista (?), jossa on sellainen käärmeennahka kuviointi jollakin, noh, ohuehkolla muovilla. Jännittävää mutta toimi raskaana materiaalina tuossa hameessa yllättävän hyvin! Ja ihan perus musta pitkähihainen paita. Eli olen tylsä, kuten aina.

Ja mun elämä on tylsää.. Kaks viikonloppua enää alaikäsenä, sitten joistain asioista tulee laillisia, eli tylsiä. Musta tulee tylsä. No ei kaikki tuu olemaan niin kauheeta, pääsen esim. jopa keikoille paremmalla mahdollisuudella kuten, Tavastialla on 9.3 Graveyardin keikka mihin olen onnistunut saamaan matkaseuraa joten ollu nyt illasta sellanen toiveikas fiilis tohon ikääntymiseen. Ehkä mä en rupsahda, ehkä mä en tylsisty, kukas sen tietää. Ja joojoo on outoa, että mulla on ikäkriisi ennenkuin oon täyttäny kaheksantoista, jolloin porukka yleensä oottaa sitä suu vaahdossa. I'm just weird..

Mutta katsotaan tuleeko radikaaleja muutoksia kyselyyn viimesten tuntejen aikana ja palataan asiaan sitten!
From Lucy with Love






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Make my day