sunnuntai 4. joulukuuta 2011

~Drive Angry with retired: extremely dangerous having hangover pt2.~

Löysin mummoni vanhan kellohameen ja se oli niin söpö, että eilen hiihtelin tollasena :3 Liitin mukaan flatit vagabondini ja myös mummon vanha laukkukin eksyi mukaan, huom. rakastan pikkulaukkuja yli kaiken. Koska ulkona oli kylmä, ei vaan riittänyt ginan ohut ja epäystävällinen (trust me, se saa mut näyttämään pallolta) villatakki, vaan liitin myös siihen pitkän villaliivin ja kaiken paksun ja pöhön päälle lemppari vyöni. Ei mikään normaali minä ja hankaluus oli kenkieni olemattoman koron ja hameeni pituuden kanssa, mutta painin urheasti ja ennen kaikkea aika mukavasti päivän läpi!

Myöhemmin illalla pidettiin veljen kanssa The Walking Dead 2-tuottari maratoni, eli siis katsottiin koko tuotantokausi alusta loppuun yhden illan aikana. Tänään sai vuoronsa Drive Angry, Nicholas Cagen tähdittämä scifi-toiminta, RED, ihan mahtava Bruce Willisin, Morgan Freemanin, John Malkovichin, Mary-Louise Parkerin ja Helen Mirrenin tähdittämä toimita ja viimeiseksi The Hangover 2, katsokaa toki ykkös-osakin nämä on sellasia pommeja, että nauraa vielä muutaman tunnin leffan loputtuakin.
Ennen minun ja veljeni leffamaratonia paistoin 2,5h pipareita.. miettikää kaks ja puol tuntia?! Onneksi ei tarvitse enää vuoteen koskee siihen puuhaan.

Huomenna pikavisiitti seppälään, koska olen löytänyt jotain mikä pyörittelee sukkia jaloissani.. saatte ehkä huomenna tietää ;) Ja sitten illasta ajamaan Joensuuhun agikisoihin. Wish me luck!
Love, Lucy

Found my grandmas old bell-shaped skirt and just fell in love with it. It got company from my flat vagabonds and from purse, which is too my granny's old. It was little weird walkaround looking like that because i didn't have heels and the skirt was too long.. for me. But I survived and I liked it!


Today I have baked gingerbreads for 2,5 hours! Imagine that! I'm so happy I don't have to deal with that for a year again..It's really ironic that my dad is chef and I hate making food and stuff, maybe it's just because of it? I have been helping him making food all my life, but enough for that, after my baking mission I watched three movies with my brother, Drive Angry, scifi-action starred by Nicholas Cage, RED, action starred by Bruce Willis, Morgan Freeman and Helen Mirren, AWESOME SAYS I! And The Hangover part 2, awesome too, I thought nothing can beat the first part but Bangkok did beat Vegas!


 Tomorrow shopping and heads towards Joensuu where day after tomorrow I'll be waiting to get on the track with Dientje (Agility competition).
But good night, Love Lucy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Make my day