Anything about anything, something about something and everything inside everything.
Genrenä toimii siis odd stuff, ei fashion olen paljon uskottavampi ja parempi kirjoittaja, kun en tee itsestäni mitään mitä en ole. Vaikka muodin seuraaminen kuuluu vapaa-aikaani (suprised?).
Laulajan urani on saanut jo jopa niinkin paljon tuulta alleen että pääsen esiintymään Diabetes ryn pikkujouluihin. Tosin minusta se on aika mahtavaa, koska ensimmäisen kerran elämässäni saan esiintymisestä, paitsi nautintoa, myös rahaa! Jota ei ole koskaan liikaa. Ja myös, olen koko pienen ikäni aikana toivonut aina pääseväni laulamaan säestyksen kanssa Frank Sinatraa.
![]() |
Vähän ideaa mekon tulevasta mallista, radikaalisti pienempi kaula-aukko tulossa siis. |
Ja nyt sitten pitää lähteä metsästämään ideaalia kangasta uutta mekkoa varten, koska tämähän on otollinen tilaisuus ronkua vähän rahaa kankaisiin äidiltä eh? Ajattelin että voisin vieläpä tehdä mekon valkoisesta tai luonnonvalkoisesta kankaasta, joka on uutta minun värikartassani.
Mutta mekon suunnitteluun siis.
Kiittää, Lucy
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3110362/in-a-heartbeat?claim=anfa6cgdakf">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3110362/in-a-heartbeat?claim=anfa6cgdakf">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Make my day